Tulokset on nyt julki.

Eelis Elomaa, Kuvaaja: Toni Panula

Kilpailun kova taso yllätti tuomariston

Hämeenlinnan soitannollisen kerhon järjestämän sävellyskilpailun tulokset on nyt ratkaistu. Kerho järjesti kilpailun osana 80-juhlavuoden ohjelmaa Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston avustuksen turvin. Kilpailun tarkoituksena oli herätellä nuorten kiinnostusta musiikin tekemistä kohtaan ja myös nostaa esiin tuoreita kykyjä. Kilpailun ikäraja oli 30, alaikärajaa ei ollut. Jonkinlainen kontaktipinta Hämeenlinnaan oli osallistumiskriteerinä.

Kilpailuun lähetettiin 27 kappaletta ja osallistujien ikähaarukka oli hyvin suuri, arviolta 8-29 vuotta. Kilpailu oli täysin anonyymi, joten ikä-, nimi- tai muut taustatiedot eivät olleet tuomariston käytettävissä. Kilpailuun osallistuneet sävellykset edustivat rytmimusiikin eri tyylilajeja, vaikkakin jazz- ja pop-musiikki olivat vahvasti edustettuina. 

Ensimmäisen palkinnon voitti 19-vuotias Eelis Elomaa Helsingistä kappaleella Etsi minut. Instrumentaalikappale kertoo identiteetin ja oman, ehkä kadotetun itsensä etsimisestä. Eelis opiskelee kitaransoittoa ensimmäistä vuotta Metropolia ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Hänelle Hämeenlinna on ollut merkityksellinen paikka lapsuudenystävän kautta.
”Etsi minut” -kappale syntyi pohdiskellessani omaa identiteettiäni. Teosta säveltäessä mietin, miten yhteiskunta muokkaa ihmisen identiteettiä ja käytöstä tietynlaiseksi ja miten ympäristöön mukautuminen voi muuttaa ihmistä kauemmas omasta itsestään.” Kappale on saanut vaikutteita pohjoismaisesta jazzista ja bluegrass-musiikista. 

Toiselle sijalle sijoittui Hämeenlinnalaislähtöinen 25-vuotias Nuutti Vartiainen instrumentaalikappaleellaan Wind. Vartiainen on muuttanut musiikkiopintojen perässä Hämeenlinnasta, mutta perhettä asuu edelleen paikkakunnalla.

Kolmannelle sijalle sijoittui Hämeenlinnalaislähtöinen 27-vuotias laulaja ja muusikko Carla Käyhty, joka esiintyy artistinimellä Carla Aakre, kappaleellaan Break Me. Myös Carla on muuttanut Helsinkiin musiikkiopintojen perässä. Carla on julkaissut ensilevynsä tänä vuonna.

Palkitut kappaleet kuullaan ensi kesänä osana Linnajazz-festivaalin ohjelmistoa. Linnajazz 2026 painottuu muillakin tavoin nuoriin tuomalla esiin nuoria muusikoita.

Tuomaristo jakoi myös kunniamainintoja. Jotka saivat Helsinkiläinen Aarni Häkkinen kunnianhimoisesta sovituksestaan sekä Lammilainen Helmiina Paimela, tarttuvasta pop-melodiastaan ja erityisesti sen puhuttelevasta lyriikasta. Tsemppipalkinnon, Euronics TV-Sävelen lahjoittaman tuotepalkinnon, voitti Hämeenlinnalainen, 8-vuotias Eden Lehtonen, kilpailun juniori.

Tuomaristo oli yllättynyt kilpailun korkeasta tasosta. Valinnoissa se oli kohtuullisen yksimielinen vaikka hajontaakin pistetyksissä oli. Lopulta kilpailu oli erittäin tasaväkinen ja tiukka. 

Tuomaristo koostui laajan musiikillisen perspektiivin omaavista, erilaisista taustoista tulevista musiikin ammattilaisista. Tuomaristoon kuuluivat muusikko ja artisti Paleface, säveltäjä-pianisti Aurora Hentunen, sekä Hämeenlinnan soitannollisen kerhon puheenjohtaja, muusikko Timo Seppälä. 

Hämeenlinnan soitannollinen kerho jatkaa nuorten musiikkiharrastuksen tukemista musiikintekotyöpajoin, yhteistyössä Hämeenlinnan pääkirjaston kanssa. Maksuttomat työpajat on suunnattu alle 18-vuotiaille ja niihin pääsee ilmoittautumaan tästä: https://forms.gle/Y4YWsbmTe4sDRctx5



Nuutti Vartiainen
Carla Aakre



Hämeenlinnan Soitannollinen Kerho juhlii 80-vuotista taivaltaan nuorille suunnatulla sävellyskilpailulla.

Suomen vanhin rytmimusiikkiyhdistys, Hämeenlinnan Soitannollinen Kerho ry, juhlistaa 80-vuotisjuhlavuottaan järjestämällä rytmimusiikin sävellyskilpailun alle 30-vuotiaille nuorille. Kilpailun tarkoituksena on kannustaa nuoria oman musiikin säveltämiseen ja tukea heidän teostensa esille pääsyä.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki alle 30-vuotiaat, joilla on yhteys Hämeenlinnaan – esimerkiksi asuinpaikan, opiskelujen, syntyperän tai sukujuurien kautta. Kilpailuteema on vapaa, mutta sävellysten tulee edustaa rytmimusiikkia.

Teos voi olla sävelletty yhdelle tai useammalle instrumentille – mukaan lukien elektroniset instrumentit – mutta sen tulee olla esitettävissä livenä muusikoiden toimesta.

Voittajateokset esitetään osana Linnajazz-festivaalia vuonna 2026. Kilpailussa jaetaan rahapalkinnot seuraavasti:

1. palkinto: 2000 €

2. palkinto: 1000 €

3. palkinto: 500 €

Kilpailuohjeet tämän sivun alaosassa.

Hämeenlinnan Soitannollinen Kerho ry on perustettu vuonna 1945. Se on Suomen vanhin rytmimusiikin yhdistys sekä Jazzliiton perustajajäsen. Yhdistys tunnetaan erityisesti vuosittaisesta Linnajazz-festivaalista, jota on järjestetty vuodesta 1991.

Kilpailun mahdollistaa Hämeen kulttuurirahasto.

Kuvassa Mikko Viljasen yhtye 1946 (Mikko Viljanen, Alpo Snellman ja Teuvo Suojärvi). HSK:n leikekirjat/Kansallisarkisto.

Kilpailuohjeet

Kuka voi osallistua:

Kilpailuun voivat osallistua kaikki alle 30-vuotiaat, joilla on yhteys Hämeenlinnaan – esimerkiksi asuinpaikan, opiskelujen, syntyperän tai sukujuurien kautta. 
Alaikärajaa ei ole. 

Kaikki sävellykset kilpailevat samassa sarjassa.

Teema ja reunaehdot:

Kilpailuteema on vapaa, mutta sävellysten tulee edustaa rytmimusiikkia. Musiikin tulee olla ennenjulkaisematonta.

Teos voi olla sävelletty yhdelle tai useammalle instrumentille – mukaan lukien elektroniset instrumentit – mutta sen tulee olla esitettävissä livenä muusikon tai muusikoiden toimesta. Lopulliseen sovitustyöhön ja esittämiseen saa ammattimaista tukea, joten demon esitysmuodon ei tarvitse olla lopullinen. Säveltäjä voi ehdottaa kappaleelle esittävää kokoonpanoa, mutta se ei olle välttämätöntä. Sävellys tulee olla itsenäisesti luotu, mutta teknistä toteutusapua saa käyttää.

Kappale voi sisältää lyriikkaa tai olla täysin instrumentaali.

Kilpailukappaleen kesto pitää olla 3 -15 minuuttia.

Arviointikriteerit:

Sävellyksiä arvioidaan kokonaisuutena.
Sävellyksiä arvioidaan sisällöllisestä ja musiikillisista näkökulmasta, ei teknisen suorituksen perusteella.

Palkinnot:

Voittajateokset esitetään osana Linnajazz-festivaalia vuonna 2026. 
Kilpailussa jaetaan rahapalkinnot seuraavasti:

  1. palkinto: 2000 €
  2. palkinto: 1000 €
  3. palkinto: 500 €

Tuomaristo:

Kilpailun tuomaristoon kuuluu Karri ”Paleface” Miettinen, Musiikintekijöiden liiton nimeämänä pianisti-säveltäjä Aurora Hentunen sekä Hämeenlinnan soitannollisen kerhon edustajana HSK:n puheenjohtaja, muusikko Timo Seppälä. Tuomariston sihteeri on puolueeton ja vastaa kilpailuehdotusten anonymiteetistä.

Kilpailumateriaalin toimittaminen:

Kilpailumateriaalin tulee sisältää: 

  • Sävellyksen demo-versio mp3 muodossa 
  • Selitysosa, joka sisältää kappaleen nimen ja lisätiedot, kuten esimerkiksi teksti/lyriikka, nuotinnos tai sointukartta PDF-muodossa
  • Kilpailijan yhteystiedot 

Kaikki tiedostot lähetetään yhtenä zip-tiedostona (enintään 10 Mt).

Ja tiedostot nimetään muodossa etunimi_sukunimi. 
Tuomaristo käsittelee kilpailuehdotukset anonyymisti.

Toimitusosoite
Tiedostot lähetään osoitteeseen: savellyskilpailu@linnajazz.fi
Kilpailuehdotusten tulee olla perillä 30.11.2025 klo 23:59 mennessä. Ethän jätä palautusta viimeisille minuuteille, ettei vastaanottomme ruuhkaudu.

Jos et saa kuittausta vastaanotetusta kilpailuehdotuksesta, lähetä: osoitteeseen tammisenanne@icloud.com

IP oikeudet ja sopimustekniset osuudet:

Kilpailuteosten tekijänoikeudet jäävät tekijälle. Teosten julkinen kantaesitys tulee tapahtua kilpailun yhteydessä. Hämeenlinnan soitannollinen kerho saa oikeuden käyttää palkittuja teoksia tai niiden osia omassa markkinoinnissaan ilman erillistä korvausta. Teosto-korvaukset hoidetaan asianmukaisesti.
Jos kilpailukappale paljastuu täysin tekoälyllä tehdyksi, se hylätään.

Kilpailun tulokset:

Kilpailun tulokset julkistetaan perjantaina 12.12.2025.

Palkitut kappaleet esitetään osana Linnajazz-festivaalin ohjelmaa 2026. Festivaalin esiintymispalkkio maksetaan erikseen.
Kappaleiden lopulliseen esitysmuotoon tarjotaan sovituksellista, tuotannollista ja taloudellista tukea.

Lisätiedot ja tiedustelut:

Lisätietoja antaa HSK:n sihteeri osoitteessa:
savellyskilpailu@linnajazz.fi

Kilpailun järjestää Hämeenlinnan soitannollinen kerho ry. Suomen kulttuurirahaston Hämeen rahaston tuella. 

Hämeenlinnan Soitannollinen Kerho ry on Suomen vanhin rytmimusiikin yhdistys (perustettu 1945) sekä Jazzliiton perustajajäsen. Yhdistys tunnetaan erityisesti vuosittaisesta Linnajazz-festivaalista, jota on järjestetty vuodesta 1991.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Voiko sävellyksen/biisin tekijä olla työryhmä?

Kyllä voi. Työryhmän omaksi tehtäväksi jää jakaa mahdollinen palkinto jäsenten kesken.

Miten suhde Hämeenlinnaan määritellään?

Hyvät perustelut riittää. Ajattele tilanne, jossa haastattelija kysyy tätä sinulta julkisesti.

Miksi kilpailussa on yläikäraja?

Johonkin on vedettävä raja. Jos kaikki voisivat osallistua, kilpailua ei voisi enää kutsua nuorten kilpailuksi. Henkilöpapereita emme tule tarkastamaan, mutta koska palkitut esitellään julkisesti, ikä tulee tässä yhteydessä esille. 

Voiko kilpailukappaleessa käyttää sämplejä?

Jos tekijänoikeudet on otettu huomioon, ei ole estettä. Sämplen tekijänoikeudet voivat olla monitulkintaisia, eivätkä riipu kestosta vaan enemmänkin tunnistettavuudesta. Jopa kolmen sekunnin rytmisekvenssi voi saada tekijänoikeussuojan. Kannattaa siis perehtyä asiaan ja tarvittaessa kysyä lisäapua.

Mitä teen, jos en saanut kuittausta palauttamaani aineistoon?

Kaikista vastaanotetuista palautuksista tulee henkilökohtainen kuittaus. Kilpailun sihteeri tarkistaa ensin materiaalin aukenemisen ja toimivuuden. Jos aineistossa on jokin, esim. tekninen ongelma, sihteeri ottaa yhteyttä lähettäjään. Joskus yhdistyksen roskapostisuodatin voi estää viestin perille tulon, eli jollet saa kuittausta, lähetä siinä tapauksessa paketti varmuuden vuoksi myös osoitteeseen tammisenanne@icloud.com. Viimeisen vuorokauden aikana posti saattaa ruuhkautua, jolloin kuittauksessa voi kestää hetkisen enemmän. Siksi olisikin suotavaa, ettet jätä lähettämistä viimeiselle minuutille.

Voinko lähettää kisaan useamman kappaleen?

Kyllä voit. Tälle ei ole mitään estettä.