Linnajazz 29.7.-2.8.2026

Linnajazz kiittää sydämellisesti kaikkia tapahtumiin osallistuneita!

tavataan festareilla Vuoden päästä uudestaan!

Syksyn Linnajazz-klubien aikataulut julkaistaan aivan pian. Seuraa tiedoitustamme.

Koko perheen Linnajazz nosti tänä vuonna rohkeasti nuoria säveltäjiä ja solisteja esille JazzSuomi100 -juhlavuoden kunniaksi. Festivaali aloitettiin Torilla yhteislaulun merkeissä ja ohjelmassa oli myös kansainvälisiä artisteja!

Festivaalia vietettiin nyt viisipäiväisenä ja perinteistä ilmaisesta puistokonsertista saatiin nauttia sekä lauantaina että sunnuntaina! Uudistuneen puiston myötä konsertteihin saatiin myös sivulava, joten musiikki soi lähes tauotta!

Artistikattaus oli erittäin monipuolinen. Upeaääninen Helena May (UK) saapui Linnanpuistoon viihdyttämään lauantaina 1.8. Lauantai iltana Suistolla biletettiin Sami Saaren & Jazzpoikien sekä The Blassicsien kanssa. Sunnuntain puistoon saatiin kansainvälistä menestystä niittävä MISHA yhdessä karismaattisen soul-taituri Heini Ikosen kanssa. Torstaina Teemu Viinikainen tunnelmoi Hämeen Linnassa. Kannatti siis varata koko viikko viihteelle!

Linnajazz-klubi
syysk.
2

Linnajazz-klubi

Vuonna 2016 perustettu Tuomas Paukku Scription edustaa persoonallista ja vahvaa näkemystä suomalaisessa nykyjazzissa. Toisen levynsä vuonna 2023 julkaissut kokoonpano tulkitsee kitaristi Tuomas Paukun säveltämää omaleimaista ja tiivistunnelmaista musiikkia vaikuttavalla antaumuksella. Scription kiertää kotimaassa syksyllä 2026 esittäen uutta ohjelmistoa.

Scriptionin tyyli perustuu moderniin jazzimpressionismiin ja post-bopiin, mutta löytää musiikkiinsa jatkuvasti uusia vivahteita ja näköaloja myös jazzilmaisun ulkoreunoilta. Paukun avarakatseinen mielenkiinto useita musiikin lajeja kohtaan erottuu sävykkäästi ja räiskyvästi. Scriptionin musiikin jylhät skandinaaviset atmosfäärit ja jännittävästi etenevät tunnelmat ovat sykähdyttäneet kuulijoita yli genrerajojen.

Tuomas Paukku – kitara
Juho Valjakka – piano
Jori Huhtala – basso
Tomi Saikkonen – rummut

Tuomas Paukku Scriptionin toinen albumi, Whirls, julkaistiin 27.10.2023 CD:nä, LP:nä sekä suoratoistopalveluissa. Levy suoratoistopalveluissa:

https://orcd.co/tuomaspswhirls

Näytä tapahtuma →

tapahtumakalenteri

Pienkeräys:

Poliisin pienkeräyslupa: RA/2026/622

Pienkeräys on päättynyt. Kiitämme sydämellisesti kaikkia keräykseen osallistuneita!

esiintyjät:

helena may (UK)

Lauantai 1.8.
Linnanpuisto, päälava

misha

Sunnuntai 2.8.
Linnanpuisto, päälava

teemu viinikainen soolo

Torstai 30.7.
Hämeen Linna, Koillissiiven sali

Juhani Aaltonen ja Heikki Sarmanto

Perjantai 31.7.
Suisto

Sami Saari & Jazzpojat

Lauantai 1.8.
Suisto

Mike Wheeler (USA) & Highway (Fin)

Sunnuntai 2.8.
Suisto

Bronze, Silver & Brass

Sunnuntai 2.8.
Linnanpuisto, päälava

Aurora Hentunen Quintet

Sunnuntai 2.8.
Linnanpuisto, päälava

Hämeenlinna big band & Jenna Sofia

Lauantai 1.8.
Linnanpuisto, päälava

pauli halonen trio

Perjantaina 31.7.
Torin lava

kanvas

Lauantai 1.8.
Linnanpuisto, päälava

eelis elomaa band

Perjantai 31.7.
Hämeenlinnan Raatihuone

Virtanen/Niittynen quartet

Keskiviikko 29.7.
Raatihuone

septim

Sunnuntai 2.8.
Linnanpuisto, sivulava

Soul -sielun syövereissä

Torstai 30.7.
Raatihuone, Hämeenlinna

Aarni Häkkinen Quintet

Torstai 30.7.
Raatihuone, Hämeenlinna

Carla Aakre

Perjantai 31.7.
Nuoret voittajat, Raatihuone

APO

Lauantai 1.8.
Linnanpuisto, Sivulava

Samanna

Keskiviikko 29.7.
Nooran Viinibaari & Juliuksen Olohuone

Maarian yökirjat

Lauantai 1.8.
Ahoisten maamiesseurantalo, Renko

moukari

Lauantai 1.8.
Linnanpuisto, Sivulava

The Blassics

Lauantai 1.8.
Suisto

Kivin

Perjantai 31.7.
Nuoret voittajat, Raatihuone

noo-yhtye & Juha Rouhikoski

Perjantai 31.7.
Raatihuone