Linnajazz-klubi

Linnajazz-klubi tarjoaa Hämeenlinnassa yhdeksän konserttia helmikuulta joulukuulle: luvassa on monipuolista jazz- ja rytmimusiikkia huippuartistien esittämänä.

Linnajazz-klubin ovat tuellaan tehneet mahdolliseksi Musiikin edistämissäätiö ja Hämeenlinnan kaupunki.

Konserteista ilmoitetaan tällä nettisivulla ja Linnajazzin Facebook-sivulla.

Susanna Alexandra Quartet
Perjantai 19.5. klo 20, Suistoklubi

Klassista ja modernia jazzlaulua upeimmillaan!

Susanna Aleksandra on Viron kärkinimiin lukeutuva laulaja, sanoittaja ja säveltäjä. Karismaattisena esiintyjänä tunnettu Susanna pitää yleisön otteessaan ja tekee jazzista lähestyttävän kaikille kuulijoille. Hän leikittelee sanoilla ja melodioilla liikkuen perinteisen, modernin ja latin jazzin aalloilla.

”Smooth, effortless and accessible without ever being bland, this is a mainstream jazz album to treasure, with Aleksandra a real talent to watch. You’ll be happy to fall under The Siren’s spell.” Kevin Whitlock, Jazzwise

Aktiivisesti omaa musiikkiaan työstävä Susanna julkaisi debyyttialbuminsa Miracles vuonna 2015. Hänen toinen levynsä julkaistiin maaliskuussa 2020 Japanissa nimellä Souls of the Night ja alkuvuodesta 2021 kansainvälisesti Eclipse Musicin kautta nimellä The Siren. Levyllä soittavat Suomeen eturivin muusikot Joonas Haavisto, Joonas Tuuri ja Ville Pynssi.

Susanna Aleksandra viimeistelee parhaillaan maisterin tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa professori Jukkis Uotilan ja tohtori Aija Puurtisen johdolla. Vuonna 2020 hän oli stipendiaattina Yhdysvalloissa USC Thornton School of Musicissa, jossa hänen opettajinaan toimivat mm. kaksinkertainen Grammy-ehdokas, jazzlaulaja Sara Gazarek ja Grammy-voittaja Bob Mintzer.

Susanna Aleksandra – laulu
Joonas Haavisto – piano
TBA – basso
Ville Pynssi – rummut

Showtime klo 20
Liput 20 €, Lippu.fi ja ovelta
K-18


Ilkka Arola Sound Tagine
Perjantai 16.6. klo 19, Vanai Bistro & Bastu

Ilkka Arola Sound Tagine yhdistää Lähi-Idän musiikin mausteet, kommunikoivan jazz-ilmaisun ja maailman monista folk-traditioista lainatut tanssittavat rytmit seikkailumusiikiksi, joka liikuttaa sekä kuulijan kehoa että mieltä. Bändiliideri-säveltäjä Arola luottaa laulavan pop-melodian voimaan samalla hämmentäen soppaa rikkailla rytmikudoksilla ja elokuvallisilla äänimaisemilla.

Ilkka Arola Sound Tagine tarjoaa keikoillaan vahvaa tunnelatausta, soittamisen riemua ja yhtyeen itsensäkin yllättäviä tilanteita seikkaillessaan akustisen ja sähköisen psykedelia-ilmaisun kutkuttavissa maisemissa.

Ilkka Arola – trumpetti, bouzouki ja laulu
Topi Korhonen – kitara, oud ja laulu
Esko Grundström – basso, syntetisaattori ja laulu
Juuso Hannukainen – perkussiot

Showtime klo 19
Ilmainen pääsy

MENNEET KONSERTIT 2023:

Jykä Ahola & Old Virgins
Lauantai 11.3. klo 20, Suistoklubi

Linnajazz-klubin lauantai-illassa on luvassa musiikillista hauskanpitoa vanhan jatsin svengissä!

Old Virgins tarjoaa vanhaa jazzia aivan sen alkujuurilta asti. Suurin osa yhtyeen ohjelmistosta on sävelletty 1900-1920-luvuilla. Luvassa on mieltä nostattavaa, hauskaa, raikasta ja railakasta – viihdyttävää ja tanssittavaa, alkuperäistä jazzia.

Old Virgins on Tampereen seudun kokeneista jazz-taitureista koostuva sekstetti. Yhtyeen perustaja trumpetisti Jykä Ahola on toiminut myös Hämeenlinna Big Bandin kapellimestarina vuodesta 2017 lähtien.

Old Virgins esiintyi viime kesänä Linnajazzin torikonsertissa ja tunnelma oli katossa! Nyt samaa meininkiä luvassa Suistoklubilla.

Jykä Ahola – trumpetti
Masa Orpana – saksofoni ja klarinetti
Arto Piispanen – piano
Petri Ahjokoski – banjo ja kitara
Anu Ahjokoski – basso
Ville Lehtovaara – rummut

Screaming Jay & The Bones
Sunnuntai 16.4. klo 19, Suistoklubi

Luvassa on kevään rytmikkäin ilta Hämeenlinnassa!

Vuonna 2013 perustettu Screaming Jay & The Bones on niittänyt mainetta niin festivaaleilla kuin klubikeikoillakin energisenä ilmiönä. Yhtyeen miehistöön kuuluu Suomen rhythm & bluesin sekä jazzin kärkinimiä, jotka ovat tuttuja monista eri yhteyksistä kuten Ricky Tick Big Band, Dalindeo, Whistle Bait, Jimi Tenor.

Linnajazz-klubin illassa on luvassa 50-luvun rhythm & bluesia sekä huimia tulkintoja jazzin helmistä ryyditettynä mielipuolisilla scat-sooloilla.

Screaming Jay & The Bones:
Jay Kortehisto – laulu ja pasuuna
Antti Snellman – saksofoni
Valtteri Pöyhönen – kitara
Lasse Sirkko – basso
Thomas Rönnholm – rummut

Antti Lötjönen Quintet East
Torstai 2.2. klo 19, Suistoklubi

Vuoden 2023 ensimmäinen Linnajazz-klubi esittelee yhden tämän vuoden odotetuimmista kokoonpanoista kun Antti Lötjönen Quintet East -yhtyeen levynjulkaisukiertue saapuu Suistolle.

Quintet Eastin miehistö on väkivahva. Solistista voimaa pursuavan eturivin muodostavat Mikko Innanen, Jussi Kannaste ja Verneri Pohjola. Rummuissa on aina luova ja persoonallinen Joonas Riippa. Pääasiassa leaderinsa musiikkia soittava yhtye seilaa vapailla ja rytmikkäillä vesillä. Tarkkakorvainen löytänee kaikuja myös jazzin perinteestä.

“Antti Lötjönen on Charlie Hadenin tavoin ytimeltään modernisti, joka ei hae koskaan huomiota – ja saa sen joka kerta tunnistettavalla käsityöläisyydellään.”
– Harri Uusitorppa, Helsingin sanomat

Antti Lötjönen / kontrabasso
Verneri Pohjola / trumpetti
Mikko Innanen / baritoni-, altto- ja sopraninosaksofoni
Jussi Kannaste / tenorisaksofoni
Joonas Riippa / rummut

Liput 20 €
Showtime 19:00

MENNEET KONSERTIT 2022:

Timo Lassy Trio
Lauantai 26.3. klo 19, Suistoklubi

Linnajazz-klubin avaa huippufonisti Timo Lassy uuden trionsa kanssa (kuva: Maarit Kytöharju). Kolmikon viime vuonna We Jazz Recordsin julkaisema levy on kerännyt kehuja ympäri maailmaa. Perinnetietoiselle Lassylle triokokoonpano tarjoaa herkullisen haastavan, mutta samalla vapauttavan lähtökohdan antoisalle konsertille. Lassyn rinnalla soittavat niin ikään alansa huiput rumpali Jaska Lukkarinen ja kontrabasisti Ville Herrala. Tunnelmallinen Suistoklubi tarjoaa konsertille loistavat puitteet. Odotettavissa on kauan kaivattu täräys positiivista energiaa ja vahvaa tulkintaa syvänteitä karttamatta.

Tervetuloa mukaan! Ilta alkaa levymusiikin parissa eli kannattaa tulla ajoissa paikalle nauttimaan illasta. Konsertin jälkeen ilta jatkuu vielä rock’n roll -musiikin parissa. 

Liput: 22 € Lippu.fi tai ovelta puoli tuntia ennen konsertin alkua.

Ainon
Lauantai 9.4. klo 20, Suistoklubi

Sellisti-säveltäjä Aino Juutilaisen perustaman nelihenkisen Ainon-yhtyeen musiikin rakennuspalikat löytyvät jazzista ja klassisesta musiikista luoden todella kiehtovan ja harvinaisen kudelman. Yhtyeen oma vahva visio vie kuulijansa helposti mukanaan kohti vielä kokemattomia seikkailuita. Yhtyeen musiikissa ja soitossa on onnistu tuomaan sävellykset ja improvisaatio saumattomasti yhdeksi.

Harvinaisempi sellon, viulun, saksofonin ja rumpujen muodostama kokoonpano yhdistettynä reippaaseen seikkailumieleen haastaa hienosti normeja luoden uutta musiikkia. Ainon debyyttialbumin Drought julkaistiin vuonna 2020 helsinkiläisen We Jazzin toimesta. Kehuttu levy antaa hyvän kuvan tulevan konsertin mahdollisuuksista.

”Ainon’s compositions are filled with a rare sense of sophistication that combines the playful elements of jazz with the weightier approach of classical music seamlessly. ” – All About Jazz / Friedrich Kunzmann

Aino Juutilainen – sello
Merimaija Aalto – viulu
Lino Linnovaara – puhaltimet
Joonas Leppänen – rummut

Tervetuloa ajoissa paikalle viihtymään levymusiikin parissa. DJ jatkaa jazzin ja rytmimusiikkia parissa myös konsertin jälkeen.

Kokko Quartet
Lauantai 7.5. klo 20, Suistoklubi

Toukokuun Linnajazz-klubin valloittaa Kokko Quartet, vuonna 2010 Helsingissä perustettu jazzyhtye. Se on esiintynyt tärkeimmillä kotimaisilla jazz-festivaaleilla (mm. Pori Jazz, Flow Festival) ja kiertänyt muun muassa Australiassa, Saksassa ja Tshekissä. Jo alusta asti oli selvää, ettei yhtyeen musiikkia voi lokeroida, se soljuu kevyesti yli musiikillisten genrerajojen. Yhtyeen nimessä on viittaus kalevalaiseen runouteen, jossa Kokko tarkoittaa jättiläismäistä kotkaa. Myös yhtyeen musiikissa on monia viitteitä pohjoismaiseen lyyrisyyteen, melodioissa on sekä ilmavuutta että syvyyttä. Inspiraatiota ja vaikutteita on kuitenkin saatu niin intialaisesta ja arabimusiikista kuin kuubalaisista rytmeistäkin.

Kiinnostus vapaaseen ilmaisuun ja jazziin sekä maailmanmusiikkiin yhdistää yhtyeen jäseniä. Kokko Quartetilta on ilmestynyt kaksi albumia Like A River (2013) ja Orient Express (Eclipse Music 2016). Ne saivat ilmestyessään huomiota ja hyviä arvosteluja niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin mediassa. Kokko Quartetin kolmas albumi Broken Dream ilmestyy Eclipse Music –levymerkillä nyt huhtikuun alussa.

Kokko Quartetissa soittavat:

Kaisa Siirala, saksofonit ja huilut
Johanna Pitkänen, piano
Timo Tuppurainen, basso
Risto Takala, rummut

Jukka Eskola Soul Trio
Perjantai 27.5.2022 klo 19, Hämeenlinnan teatteri

Tämä alunperin Linnajazzin syksy -konserttisarjan esitys on siirtynyt viime syksyltä tähän kevääseen pandemian takia.

Trumpetisti Jukka Eskolan uusin kokoonpano Soul Trio on hurmannut svengillään niin kuulijat kuin kriitikotkin. Yhtyeessä kuullaan Eskolan lisäksi suomijazzin supertähtiä Mikko Helevää (urut) ja Teppo Mäkystä (rummut).

Soul Trion toinen levy julkaistiin 2019. Uudet kappaleet esittelevät rosoista ja sielukasta jazzmusiikkia yhdistettynä Etelä-Amerikan rytmeihin, sekä entistä vapautuneemman yhtyeen, joka haastaa itseään soitannollisesti uskomattomiin suorituksiin.

Yhtyeen musiikin avainsanat ovat juurevuus, rytmi ja svengi, mutta kolmikko pyrkii myös vaikuttamaan kuulijoihinsa hienostuneella dynamiikalla ja välillä jopa minimalistisilla musiikillisilla ratkaisuilla. Jukka Eskola Soul Trion musiikki on rouhean soul- ja latin jazzin perinteestä ammentavaa svengaavaa nykyjazzia parhaimmillaan!

”Huikean trumpettiosaamisen, siis virtuoosisen tekniikan lisäksi Eskolan muusikkous nojaa ainakin seuraaviin suotaviin parametreihin: pettämättömään tyylitajuun, hulppeaan soundiin ja ilmaisuvoimaiseen rytmiikkaan.”

Jyri Ojala, Karjalainen (konserttiarvio, elokuu 2019)

Kuuntele näyte: https://youtu.be/jnn05MNp69Q

Uxila Exile
Lauantai 18.6.2022 klo 14, Vanain terassi


Linnajazz-klubin virallinen kesän avajaiskonsertti upeassa ympäristössä! Uxila Exilen helposti lähestyttävä melodinen ja mukaansatempaava jazz kespäivänä Vanajaveden rannalla Vanai-ravintolan upealla terassilla on jotain, mitä ei ole vielä aikaisemmin Hämeenlinnassa koettu. Yhtye lupaa sytyttää leiritulen eurooppalaisen nykyjazzin, kokeellisen rytmimusiikin ja jazzin perinteiden rajapyykille. Vibrafonisti Ilkka Uksilan sävellykset heräävät henkiin kvartetin ilmaisuvoimaisen yhtyesoiton ja taidokkaan solismin siivittäminä. Uksilan mukana yhtyeessä soittavat palkittu trumpetisti Tomi Nikku sekä vetävä komppisektio Oskari Siirtola (kontrabasso) ja Ville Luukkonen (rummut).

Konsertti soitetaan Vanain uudella terassilla Varikonniemen vehreä luonnon kupeessa. Tule ajoissa paikalle varmistaaksesi paikan. Tervetuloa viihtymään jazzin, Vanain keittiön herkkujen ja laatujuomien pariin.

Maja Mannila Trio feat. Adele Sauros
Lauantai 12.8.2022 klo 19, Rantakasino

Linnajazz-klubin elokuun ilta järjestetään Rantakasinolla, Hämeenlinnan laivarannan ravintolassa, perjantaina 12.8. Illan aikana yleisöä viihdyttää Jazzrosvot ja Maja Mannila Trio.

Maja Mannila on vaikuttava nuori jazz- ja soul-laulaja, pianisti ja säveltäjä. Yhtyeensä kanssa hän esittää omia, englanninkielisiä kappaleita, jotka ovat tyyliltään sekoitus r’n’b-tä, soulia, jazzia ja gospel-musiikkia. Muusikkoperheen kasvatilla on varma ote musisointiin samalla kun hän painottaa vapauden ja hauskanpidon olevan tärkeää musiikin luomisessa ja soittamisessa. Maja Mannila Triossa Mannilan kanssa musisoivat Severi Sorjonen (rummut) ja Johannes Granroth (basso). Vierailevana soittajana mukana on saksofonisti Adele Sauros.

Ennen Maja Mannila Trioa lavalle astuu Jazzrosvot. Jazzrosvot esittää jazzstandardeja tavalla, josta jazzpoliisien silmämunat saattavat pyörähtää. Tutut kappaleet saavat funkahtavaa vivahdetta. Jazzrosvot lainaavat kappaleet palauttamatta eikä keikalla tarvitse istua selkä suorana. Tällä kertaa Jazzrosvot lainaavat kappaleita myös omista pöytälaatikoistaan. Jazzrosvoissa kaiken varastavat: Anne Tamminen laulussa, Pekka Helanen rummuissa, Keijo Hakala bassossa, Timo Seppälä kitarassa ja Margit Urantowka pianossa.

Illan aloittaa Jazzrosvot klo 19 ja klo 20.30 esiintymään astuu Maja Mannila Trio.

Kari Antila & Jarmo Hynninen Band
Lauantai 3.9. klo 20, Suistoklubi

Linnajazz-klubin illassa kaksi huippukitaristia – Kari Antila ja Jarmo Hynninen – soittaa countrya, bluesia, soulia ja länsirannikon kitarainstrumentaaleja Larry Carltonin ja Robben Fordin hengessä.

Tätä bändiä et ole todennäköisesti kuullut, koska kokoonpano on aivan tuore. Yhtye juontaa juurensa pandemian aikaisiin etävideoiden tuotantoihin, jotka ovat kevään 2022 aikana johtaneet täyteen bändiprojektiin.

Kaikki sai alkunsa Kari Antilan ideasta laajentaa soitinrepertuaariaan myös lauluun ja tuottaa soul-blues-country henkinen ohjelmisto, jossa Jarmo Hynninen toimisi soolokitaristina. Rytmisektioon löytyivät nopeasti huipputekijät: Leevi Leppänen (rummut) ja Iiro Kautto (basso)

Muusikoiden esittelyt:

Kari Antila

Kari Antila on tehnyt pitkän uran jazzkitaristina ja esiintynyt Suomen lisäksi useimmissa Euroopan maissa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa erilaisissa kansainvälisissä jazzprojekteissa omien yhtyeidensä kanssa, sekä ”sideman” tehtävissä. Kari on esiintynyt monien Suomalaisten ja kansainvälisten huippumuusikoiden kanssa, kuten esim. Severi Pyysalon, Alexi Tuomarilan, Will Vinsonin, Chad Lefkowitz-Brownin kanssa. Kari on julkaissut 4 soololevyä omalla nimellään.

Jarmo Hynninen

Jarmo Hynninen on yksi Suomen arvostetuimmista ”all around” ja roots-kitaristeista ja kitarapedagogeista. Hänet muistetaan mm. Freud, Marx, Engels & Jung-yhtyeestä Pepe Ahlqvistin, Henry Ojutkankaan, Kirkan ja Pepe Willbergin yhtyeistä. Jarmo on esiintynyt yli 20 eri CD:llä ja julkaissut paljon country ja blues aiheista opetuskirjallisuutta

Leevi Leppänen

Leevi Leppänen on tunnettu suomalainen rumpupedagogi ja hän on vuosien varrella vaikuttanut lukuisissa tunneituissa kokoonpanoissa freelancerina, muun muassa Bluesshakers, Scapa Flow, Pekka Pohjola, Frank Robson, Jay Day, Arlen Roth, Dr. Helander, The Soultwisters ja Pepe Willberg. Hän on tehnyt yli 4000 keikkaa suomalaisten poppareiden ja muiden artistien kanssa sekä livenä että studiossa.

Iiro Kautto

Iiro kautto on niinikään tunnettu suomalainen basisti ja bassopedagogi. Tunnetuimpia yhtyeitä Iiron uralta ovat mm. Erja Lyytinen, Ina Forsman band.

Jukka Gustavson & Street Level
Perjantai 30.9. klo 20, Suistoklubi

Jukka Gustavson & Street Level on pitkän linjan konkareiden tuore yhtye. Street Levelin musiikki pohjautuu progressiiviseen rockiin, jossa on runsaasti vaikutteita jazzista, funkista sekä 70-luvun popmusiikista. Musiikissa on myös runsaasti tilaa luovalle improvisoinnille.

Esiintyminen Suistoklubilla on uuden Natural High -levyn julkistamiskonsertti. Musiikki on taattua Gustavsonia, ja koko trio on vahvasti edustettuna.

Street Level perustettiin aikanaan muutamaa esiintymistä varten. Yhteinen sävel löytyi kumminkin heti, joten pitkäaikaisempi yhteistyö oli luonnollinen jatke.

Nimeksi tuli rumpali Thomas Törnroosin ehdottama ”Street Level” koska ensimmäinen konsertti soitettiin Porvoon Kahvila Rongossa katutasossa.

Yhtyeellä on takana toistakymmentä esiintymistä ja yhtyeen kemia toimii erinomaisesti. Jukka Gustavson on ehkä parhaimmillaan trio-kokoonpanossa, jossa hänen rikkaat harmoniansa pääsevät eniten oikeuksiin.

Street Level -yhtyeessä soittavat:

Jukka Gustavson, laulu & kosketinsoittimet
Jan-Olof Strandberg, basso
Thomas Törnroos, rummut

Kuuntele näyte: https://youtu.be/XkpqN9wvsZM

Liput: 22 € Lippu.fi tai ovelta puoli tuntia ennen konsertin alkua

Oaagaada, Darin Gray
Perjantai 15.10. klo 19, Suistoklubi

Lokakuun Linnajazz-klubi nautitaan kahden esityksen kaavalla. Tarjolla on kunnon täräys elävää musiikkia ja loppuilta fiilistellään levymusiikin parissa.

Liput 20 €, Lippu.fi ja ovelta
Showtime klo 19.00
K-18

Nelihenkinen Oaagaada on raikas tuulahdus kotimaisen jazzin kentällä. Vahvasti vapaan jazzin perinteille kumartavan yhtyeen esitykset luottavat rohkeasti soittohetkeen. Omat sävellykset saatetaan soittaa lähes kuiskaten tai kunnolla päästellen. Yhtyeen runsas ja kollektiivinen soundimaailma sisältään ilot ja surut samassa lauseessa. Kyse on 100%:sta livemusiikista.

Oaagaada on soittanut yhdessä vuodesta 2017. Suistoklubin keikan jälkeen yhtye suuntaa esiintymään kovatasoiselle We Jazz -festivaalille.

Tuure Tammi, trumpetti / Sami Pekkola, saksofonit / Tero Kemppainen, basso / Simo Laihonen, rummut

https://wejazzrecords.bandcamp.com/…/oag-ada-a-swimming-trip

Darin Gray (US) keskittyy musiikissaan olennaiseen. Kontra- tai sähköbassonsa käsittelyn kautta Gray tekee turhaksi kysymyksen sävellyksen tai improvisaation rooleista esityksissään. Kuulijalle käy hyvin pian selväksi, että kyse on vain ja ainoastaan Darin Grayn musiikista turhien kategoriamääritelmien ylitse. Nöyrä lähestyminen ja poikkeuksellisen vahva intensiteetti on vienyt miestä ympäri maailmaa vuosia sooloesitysten ja eri projektiensa kanssa.

Gray on työskennellyt vuosia mm. indieyhtye Sonic Youthinkin riveistä tunnetun kitaristi Jim O’Rourken ja Wilco-yhtye Glenn Kotchen kanssa. Uutteran basistin levytysten ja konserttien määrä on pakahduttava. Gray lukeutuu ehdottomasti improvisoidun ja kokeellisen musiikin merkittävimpiin nimiin.

Mutta mitä sitten Gray soittaa? Musiikki on lempeää, mutta samalla poikkeuksellisen vahvaa. Tai se voi olla ihan jotain muuta. Kaikki selviää vasta lavalla. Grayn esitys Suiston intiimeissä puitteissa on harvinaista herkkua.

https://daringraymusic.com/